We did it again!

Tein aamulla raskaustestin, koska olin sen itselleni luvannut. Sunnuntaina olisi ollut menkkojen normaalialoituspäivä, jos kierto on sen 28 päivää. Minulla se on nyt vähän heitellyt sen 28-31 päivän välillä, joten lupasin itselleni, että jos menkkoja ei ole kuulunut tiistai-aamuun mennessä, saan tehdä testin. Sieltähän se pärähti, halppistestiin selkeä viiva. Koska se ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva ja minulla oli kaksi digitestiä kaapissa, tein myös digitestin. Raskaana 2-3 viikkoa. Jes!

Viimeisen digitestin jätän ensi viikolle, jolloin toivon viikkojen olevan nousussa. Neuvolaan uskallan soittaa vasta torstaina kun on vapaapäivä, joten keskenmeno vielä kummittelee takaraivossa. Mietinkin itsekseni, että pitäisikö meidän perheille kertoa sittenkin jo nyt. Kertoa myös siitä edellisestä keskenmenosta jotta ymmärtävät miksi kerromme jo nyt. Tarvitsemme tukea. Tai ainakin minä tarvitsen.

Kaksi läheisintä ystävääni jo tietävät. He olivat ainoat jotka tiesivät kaiken myös viime raskaudesta, joten oli luontevaa kertoa heille samantien. Jos päätämme olla kertomatta lähiperheellemme, on ainakin nuo kaksi ystävää jotka ottavat kopin jos jotain sattuu.

Päällimmäinen tunne on kuitenkin onnellisuus ja kiitollisuus. Kiitos että raskauduin uudestaan näin pian, enkä kerennyt menettämään täysin itsetuntoani. Kiitos että raskauduin ylipäätään, sillä vauva on tervetullut meidän elämään. Kiitos.

love

Tuiki tuiki tähtönen

Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. En ole blogia unohtanut, ei ole vaan mitään sanottavaa.. Kukaan ei jaksa itsesäälissä kieriskelyä kovin pitkään, joten yritän ryhdistäytyä parhaani mukaan.

Ajattelin tänään kirjoitella joulusta. Olen ihan jouluihminen henkeen ja vereen. Tähän käy sanonta "ei omena kauas puusta putoa" sillä vanhempani ovat myös jouluihmisiä. Tosin heillä on tiukat aikataulut milloin joulua saa alkaa odottamaan ja milloin joulukoristeet viedään pois. Heillä joulukoristeet laitetaan ensimmäisenä adventtina. Ei päivää ennen, ei päivää jälkeen. Heillä on tonttumaa, joka ensimmäisen kerran on tehty käyttämättömään takkaan, sen jälkeen se on ollut isän rakentamassa puisessa tonttutalossa (kuin nukkekoti). Joka vuosi sinne on ilmestynyt jotain uutta. Yleensä uusi tonttu, mutta nyt kun tonttujen lakkimäärä alkaa olemaan jo aika huikea, on sinne ilmestynyt jotain muuta koristusta. Idea on kuitenkin, että se kehittyy vuosi vuodelta.

Heillä on myös seimiasetelma. Ensimmäiset seimen tekotarpeet he ovat hankkineet kun olen ollut 3kk ikäinen ja vietimme joulun Portugalissa. Kuten varmaan arvaatte teeman, myös seimi on kasvanut vuosi vuodelta. Espanjassa pitkään asuneena, seimi on rakennettu Etelä-Eurooppalaiseen tapaan. Se on kokonainen maailma. On taloja, puita, jokia, lampi, on maatilan eläimiä, kolme itämaan tietäjää, tottakai itse seimi, eli Maria ja Josef, lehmä, hevonen ja Jeesus-lapsi. Tosin Jeesus-lapsi laitetaan seimeen vasta jouluaattona, eihän se etukäteen sinne ole voinut ilmestyä.. Seimen päällä on enkeli ja tähti joka johdattaa itämaan tietäjät paikalle. Ja tottakai Kakkiainen. Se kummallinen heppu joka pyllistää jossain seimen sopukoissa. Piilossa. Ja idea on etsiä se. Joskus koulussa olen tehnyt seimiasetelman, joten sen palasia on käytössä myös vanhempieni seimessä. Seimen rakentaminen kuului minun tehtäviini kun asuin kotona ja tonttutalon rakentaminen taas siskoni hommiin. Se oli mukavaa puuhaa joka vuosi ja aina sai toteuttaa jotain uutta.

Lisäksi vanhempani rakastavat jouluvaloja ulkona. Talo on pahimmillaan vuorattu ulkoa valoilla, joten sehän loisti Suomen synkässä maisemassa kuin jääkarhu Saharassa. Ihmiset tulivat autoilla katsomaan ensimmäisenä adventtina kun isäni laittoi valot päälle. Jep.. Asuimme turistikohteessa.. Ei se missään vaiheessa onneksi Amerikan tyyliin mennyt, mutta Suomen oloihin oli vähän överi. Meno on hieman rauhoittunut sen jälkeen, kiitos heidän muuton keskelle "ei mitään". Nyt he asuvat kerrostalossa, joten mielenkiinnolla odotan mitä he ovat keksineet. Voi hyvinkin olla, että heidän pieni parveke tuo valoa koko kortteliin, se nähdään sitten jouluna.

Toisin kuin vanhempani, minä laitan joulukoristeet silloin kun kerkeän. Työni sesonkiaika on joulu, joten tänä vuonna vapaat viikonloppuni olivat viime viikonloppu tai sitten joulukuun puolessa välissä oleva viikonloppu. Päätin siis kaivaa viime sunnuntaina kaikki joulukoristeet esille ja koristella asunnon joulua varten. Muutama koriste jäi laatikkoon odottamaan ensi vuotta, mutta suurin osa on taas esillä. Mieheni pelkää, että meidänkin asunnosta tulee vanhempieni talon tyylinen turistikohde, joten hän on vähän hanannut vastaan valojen kanssa. Ne on vielä asentamatta ulos, mutta onneksi hänellä on vielä aikaa vaikka minä olenkin töissä. Jouluvalot ulkona ajattelin laittaa muutenkin päälle vasta silloin ensimmäisenä adventtina, mutta sisällä meillä on kynttelikkö sekä muita valosarjoja jo päällä. Se tuo piristystä muuten niin synkeään keliin.

Selkeästi se myös starttasi miehen joulumielen, sillä eilen kotiin tullessani, hän oli kaupasta ostanut torttutaikinalevyjä sekä luumuhilloa. Hän jopa sulatti torttutaikinalevyt valmiiksi ennen kuin lähti harkkoihin, joten minulle ei jäänyt muuta kuin torttujen teko. Ja täytyy myöntää, vuoden tauon jälkeen, ne maistuivat ihanille!

Iloista joulumieltä kaikille!

Loistavaa!

Pähkinänkuori

-

Olen ollut pitkään hiljaa. Ei sillä etten olisi muistanut blogin olemassaoloa, ei ole ollut vaan mitään sanottavaa. Tulin raskaaksi ensimmäisestä yrityskerrasta ja kerkesin olla melkein kuukauden onnellinen tulevaisuudestani äitinä, kunnes se meni kesken. Sitten mentiin naimisiin ja nyt vain odotellaan että tulenkohan joskus vielä uudestaan raskaaksi. Siinä se oli. Pähkinänkuoressa.

Nyt mielen on vallannut lievä paniikki. Paniikki aikataulusta, jonka olin mielessäni tehnyt. Olin ajatellut, että jos tulisin raskaaksi ensimmäisen kolmen yrityskerran aikana, niin olisin jouluna niin ja  niin pitkällä raskaana, jäisin äitiyslomalla siihen ja siihen aikaan ja punnertaisin esikoistani pihalle tuolloin tai tuolloin. Nyt kaikki suunnitelmani ovat musertuneet. Olin jo kerennyt vahvistaa mielessäni aikatauluni, kiitos lyhytaikaisen raskauteni. On ollut vaikea hyväksyä, että joudun ajattelemaan asiat uusiksi.

Tilannetta ei helpota ollenkaan, että tiedän sekä minun että mieheni vanhempien odottavan jälkeläisiä pian. Tiedän, että työpaikalla jo suunnitellaan työvuoroja ensi vuodelle olettaen että jään pois töistä tiettynä ajankohtana. Olen hermoraunio.

Kiitos keskenmenon, en enää harrasta lastentarvikkeiden hamstraamista. Pelkään kovasti. Pelkään, etten voi enää tulla raskaaksi. Pelkään, että käytin jo meidän ainoan mahdollisuuden. Ja pelko on lamauttavaa. Haluaisin suunnitella tulevaa, mutta en tiedä mitä se tulevaisuus on. Ahdistaa. Ahdistus on niin syvällä sisällä, etten saa sitä puhumalla pois, vaikka järjellä tiedänkin, etten asiaan voi vaikuttaa. Turha sitä on murehtia. Mutta kun murehdin. Vaikka olenkin peruspositiivinen ihminen ja aina niin aurinkoinen, sisälläni on tummia pilviä.

Ei auta kuin sytyttää kynttilä ja toivoa, että se vauva olisi tulollaan pian.

Surupusero

Normaaliin raskauteen kuuluu kaikenlaisia erikoisuuksia.  Osalla voi olla kovia kasvukipuja, osalla verenvuotoa. Samalla molemmat oireet voivat olla merkki keskenmenosta. Näin kävi minulle.

Lähdimme miehen kanssa kotimaanmatkalle ensimmäisen yhteisen kesäloman kunniaksi. Reissussa kaikki meni hyvin ja aloin tottua ajatukseen että minusta tulee äiti. Mies oli vauvasta niin innoissaan, että hän halusi kokoajan kertoa perheelleen, mitä masussani kasvaa. Sovimme, että palatessamme reissusta, kerromme perheilleen. Minun perheelleni viestitse kun ensimmäinen ultrakuva saadaan, hänen perheelleen nyt samantien kasvotusten. Kun saavuimme hänen vanhempiensa pihaan,  oli kylässä miehen kummisetä.  Hänelle emme vielä halunneet kertoa, joten päätimme, että yöllä kirjoitamme lapun ja jätämme lapun päälle tutin. Jokainen herätessä löytäisi siis viestin.

Olin kärsinyt illan lievistä mahakivuista, joidenka ajattelin olevan normaaleja. Huomasin kuitenkin vuotavani verta. Kerroin heti miehelle,  että tässä on nyt riski, että raskaus menee kesken nyt. Sovimme, ettemme kerro vielä mitään.  Ja hyvä niin. Sillä vuoto paheni ja kivut myös. Sunnuntai aamuna tiesin jo, että sain keskenmenon, sillä kivut olivat sen verran kovat ja vuoto niin voimakasta. Lisäksi löysin vuodosta hyytymän, joka ei ole hyvä merkki. Sunnuntaina hyytymiä tuli ja tuli. Ei epäilystäkään mitä oli tapahtunut. 

Soitin maanantaina neuvolaan ja kerroin mitä oli tapahtunut. Siellä oltiin ymmärtäväisiä ja todettiin ettei seurantaan tarvitse mennä ellei vuoto tai kivut pahene. Peruin myös alkuraskauden ultran,  minkä olin varannut yksityiselle lääkärille. Siinä se oli, minun hetkeni äidiksi tulemiselle.

Nyt parin päivän jälkeen, mietin tapahtuneita ja oliko oireissa joitain viitteitä tulevasta. Sain reissussa virtsatietulehduksen ja se sen jälkeen oli lievää ruskeaa vuotoa. Ruskea vuoto voi olla normaalia tai sitten se johtuu kohdun ulkoisesta raskaudesta. Meillä raskaus alkoi erikoisesti, sillä hedelmöittyminen tapahtui ovulaation jälkeen. Kyse on voinut siis olla myös tuulimunasta. Tarkkaa tietoa emme saa, kun en joudu lääkärissä käymään. Mutta epäilen, ettei sisälläni kasvanut ihmislasta laisinkaan. Pahoinvointia ei ollut, rintoja ei aristanut. Mielialavaihteluita oli ja nälkä kasvoi. Eikä kuukautisia tullut. Mutta hyvin pienet oireet. Raskaustestin tehdessäni viivatestiin tuli vain haaleita viivoja. Digitestiin sain raskaana 1-2 viikkoa, joka oli todellinen viikkomäärä hedelmöittymisestä, vaikka neuvola antoikin viikoiksi 5, eli testissä olisi pitänyt lukea 3-4 viikkoa. Jotain siis oli vialla heti alussa, mutta pelkästä viikkojen täsmäämättömyydestä ei voi tehdä johtopäätöksiä.

Nyt ainoa murheeni verenvuodon lisäksi on elimistössäni majailevat raskaushormonit. Itken aina kun mietin keskenmenoa tai joku kysyy mun vointia. Vaikka olen pääni sisällä asian käsitellyt ja hyväksynyt tilanteen, ei kroppa anna asian olla. Tämä on johtanut nyt lievään eristäytymiseen, sillä en voi poistua ihmistenilmoille koska alan parkumaan. Minun pitäisi nähdä ystäviäni, mutta en voi kun tiedän että itken ja itken ja ystäväni luulevat että minulla on oikeasti paha olla vaikka niin ei ole. Nyt odotan vain vuodon loppumista ja hormonitasapainon palautumista, jotta voimme yrittää uudelleen.

Sillä välin itken. Syyttä. Kokoajan.

LOVE

Viime kuussa se alkoi. Yrittäminen. Mies oli reissussa ja palasi kotiin mielestäni ovulaation jo menneen ohi. Jos kiertoni siis olisi normaali. Tuli aika kuukautisille ja odottelin sekavin tuntein. Alkaako ne vai saammeko vauvan? Tiesin, että polttarini ovat viikonloppuna ja kuukautiseni pitäisi alkaa viimeistään silloin. Koko päivän huolissani ravasin vessassa ja mitä pidemmälle päivä eteni, sitä enemmän toiveeni heräsivät. En käytä alkoholia muutenkaan, mutta varoitin kahta kaveriani etten ota alkoholia, koska siinä vaiheessa jo menkat olivat muutaman päivän myöhässä.

Kun sunnuntainakaan eivät olleet menkat alkaneet, kerroin kaasoilleni tilanteesta. Kukaan ei yllättynyt lapsentekohaaveistani, jopa sinkku bilebilekaasoni oli henkisesti varautunut lisääntymiseeni. Mutta se mikä tuli heille yllätyksenä, oli ajankohta. Ennen häitä. Yksi kaasoistani on jo äiti ja hän minua lohdutti, että vaikka kuukautiseni olivat siinä vaiheessa viisi päivää myöhässä, ei se välttämättä tarkoita että olen raskaana. Olivathan hekin yrittäneet puolisen vuotta.

Maanantaiaamuna tein testin. Ja mitäpä tulokseksi sainkaan. Haalean plussaviivan! Kipitin miehen puheille ja kysyin että kuinka monta viivaa hän näkee testissä. Hetkeäkään miettimättä hän toteaa että kaksi. Mitä se tarkoittaa? hän kysyi. "Sitä että hyvin mahdollisesti ehkä olen raskaana" vastasin. Illasta käytiin kummityttömme luona ja samalla kun miehet höpisivät omiaan, kuiskasin ystävälleni, että ei ole menkat alkaneet. Emme päässeet jatkamaan keskustelua siinä vaiheessa, joten kun tulimme kotiin, samantien alkoi puhelin piipata. Olenko tehnyt testin ja mitä se näyttää ja MITEN VOIT OLLA NOIN RAUHALLINEN??!?! Hän oli siis intopiukeena siellä. Ja samalla myönsi, että hieman kadehtii sitä, että tulin heti ensiyrittämällä raskaaksi. Niin..

Tein sitten keskiviikkona uuden testin. Edelleen haalea viiva. Otin seuraavaksi kehiin digitestin. Se on selkeä. Raskaana / Ei raskaana. Ja mikä viikko. Ja sinnehän se pamahti. Raskaana 1-2 viikkoa!

En osaa käsittää tätä vieläkään. Kuinka on mahdollista, että se onnistui heti? Kuinka sattuikin niin, että edellinen kiertoni oli yllättäen pitempi kuin normaalisti? Hämmentyneenä, ihastuksissani ja hieman peloissani tulevasta odotan mitä tästä seuraa.

Minusta tulee äiti.

Mama

Kuumat päivät

Vaimo mittaa taukoamatta lämpöään. Mies on töissä. NYT! Vaimo ryntää puhelimeen ja soittaa pahaa aavistamattomalle miehelleen. "Äkkiä kotiin! Mä ovuloin!" Ja mieshän tulee kotiin vällyihin painimaan hormonihirmuisen vaimonsa luo.

Näin tapahtuu elokuvissa. Ja kuten olen nyt huomannut, myös ihan kotisohvilla. Ei meillä, ainakaan toistaiseksi. Nyt odottelemme vasta ensimmäistä ovista ja on hyvin mahdollista, ettei mies ole vielä tullut kotiin kun oikea hetki olisi ollut. Saattaa myöskin olla, että kiertoni on normaalia hieman pidempi ja ovuloin vasta kun mies on jo kerennyt lentokentältä kotiin.

Meillä ei testailla milloin ovulaatio tulee. Meillä mennään luomulla. Se tulee kun se on tullakseen. Syy siihen löytyy ihan käytännön puolelta. Meillä on häät reilun viidenkymmenen päivän kuluttua. Jos siis lapsi haluaa saada alkunsa ennen häitä, on se sallittua, sillä vauvamasu ei kerkeä kasvamaan liian isoksi että näkyisi puvun alta. Mutta jos ei vielä tärppää niin emme stressaa, se saa tärpätä ihan hyvin vasta häiden jälkeenkin. Häiden jälkeen tosin alkaa se mahdoton stressaaminen, että milloin milloin milloin? Luulen yhtyväni näihin stressaaviin kanssasisariini ja ostavani kasan testejä, joiden avulla osaisimme ajoittaa lapsenteon oikealle päivälle.

Tästä testailusta ja kalenterin tarkkailusta tulee vain yksi negatiivinen asia mieleen. Rakkaudettomuus. Tai siis, lapsi on rakkauden hedelmä. Jos sitä yrittää väkisin, onko se sitten rakkauden hedelmä? Hoituuko ns. hommat yhtä mielekkäästi, jos se on kellotettu? Meneekö koko touhusta maku? Tähän on ehkä vaikea saada vastausta ilman toisen sukupuolen edustajan mielipidettä. Yleisestihän ottaen miehet ovat aina valmiina hyppäämään vällyjen väliin, joten en tiedä onko heille mahdollista tulla hyväksikäytetty olo, jos nainen ilmoittaa että huomenna klo 10.32 täytyy miehen löytyä makuuhuoneesta. Naiset eivät varmasti mieti asiaa niin, kun ovat itse niitä ketkä kellottavat, mittaavat ja vauvakuumeilevat. Mutta onko kukaan miettinyt asiaa miehen kannalta? Tuntuuko miehestä, että nainen haluaa lasta enemmän kuin miestä?

Yritän välttää tätä viimeiseen asti, joten siksi meillä mennään luomuna. Tottakai minä itse laskeskelen milloin saattaisin ovuloida, mutta en minä ala testailemaan tarkkoja päiviä. Se tulee kun se on tullakseen. Ainakin tällä hetkellä.

<3

Kirppismonsteri

Esittelin täällä aikaisemmin kirppislöytöjäni, mutta nyt ajattelin jättää kuvat laittamatta, sen verran laiskistuin. Mukaan tarttui pari bodya ja sitten parit housut, yhdet potkuhousut, pipo, kahdet parit sukkia ja kaksi villapaitaa sekä huppari. Ja kaksi kirjaa. Ihan hyvä saldo siis.

Yritän hillitä kirppisshoppailuani, mutta se on tässä kuumeessa hyvin hankalaa. Toisaalta kirppiksellä penkoessa ihania vaatteita tulee häpeä, kun viereen tulee katsomaan äiti pienen lapsensa kanssa. Jep. Sinä näitä tarvitset enemmän kuin minä. Ja hiljaa valun taka-alalle..

Ensimmäinen miehen suusta päässyt "Ai mitä? Ai paljon makso? Ai millainen? Menikö se jo?" oli kun näin oman alueen Facebook-kirppiksellä myynnissä olevan Ferrarin turvakaukalon. Uusi, käyttämätön, törkeän hieno punainen nahka. Ja hinta vain 30e. No kuten arvata saattaa, sehän oli mennyt samantien kun ilmoitus oli julkaistu. Ei me kyllä mitään turvakaukaloita tai vaunuja tähän hätään osteta, mutta jos tuollainen tulee vastaan niinkin edullisesti, on se hyvin houkuttelevaa.

Nyt kun olisi mahdollista antaa luonnon tehdä temppujaan ja aloittaa raskautuminen, on mies tietenkin työkomennuksella ulkomailla. Kuinka tämä tilanne syökään vauvakuumeista naista. Tietenkin häästressi päälle ja tieto siitä ettei miehestä ole paljoakaan apua häiden järjestämisessä, pukkaa pientä näppyä naamaan. Ohhoh kuinka hehkeä morsian täältä saapuukaan..

Meille avataan ensi viikolla kaupunkiin uusi kirppis, jossa myydään pelkästään lastentarvikkeita. Sinnepä siis, löytöjä tekemään!

Eikö ole päheä!